Pohja: Valkosuklaakakku

Täyte: Mansikka-valkosuklaamousse

Päällys ja koristeet: Sokerimassaa

 

Tässä sitä edelliskerralla lupaamaani suomalais-englantilaista häähumua! Työkaverini tytär menee naimisiin tänä viikonloppuna ja sulhanen on -yllätys-englantilainen... Työkaverini pyysi minua valmistamaan kakun häitä edeltäville illallisille, kyseessä ei siis ole varsinainen hääkakku, mutta onpahan kuitenkin osa häähumua!

Lähtöideana kakkuun oli kahden kulttuurin kohtaaminen ja yhdistyminen. Sen pohjalta kakkua lähdettiin kehittämään ja päädyttiin lopulta tekemään Englannin kartta, joka on päällystetty suomen lipun väreillä. Kakun tekeminen lähti siitä, että paistoin suuren kakkulevyn, täytin sen ja pakastin (kakku on helpompi leikata hieman kohmeisena). Tämän jälkeen valmistin "kaavat" kakkua varten, eli kopioin ja suuurensin Englannin kartan ja leikkasin sitten kaavan avulla kakun valmiiksi. Voin muuten kertoa, että ei ollut kaikkein helpoin homma tuo leikkaaminen, koska tuossa muuten niin ihanassa maassa on vähän turhan paljon mutkia ja kiemuroita... Tämän jälkeen päällystin kakun voikreemillä ja päällystin sokerimassalla siten, että ensin muodostin tuon ristin keskelle ja lisäsin lopuksi valkoiset osat reunoille. 

Seuraavaksi tein osion, josta kakku on saanut nimensä eli tuon "rakkauden polun". Jälleen kerran kuvateknisistä syistä johtuen kuva ei ole aivan selkeä ja tuo "polku" näkyy hieman huonosti,mutta sen on siis tarkoituksena kuvastaa parin yhteistä matkaa. Valmistin ensin pieniä sydämiä sokerimassasta ja kuivatin ne. Tämän jälkeen kirjoitin sydämiin sekä sulhasen, että morsiamen syntymäajat, heidän ensitapaamisensa vuosiluvun, kihlauspäivän ja hääpäivän. Itse "polun" pursotin vaaleanpunaisella pikeerillä kakun päälle ja liimasin siihen sitten sydämet.

Tämän projektin teki erityisen mielenkiintoiseksi se, että pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan noiden koristehahmojen tekoa ja se muuten oli aika hauskaa! Koristeissa oli myös ideana kulttuurien kohtaaminen. Morsiammella oli päällänsä Englannin symboleina kruuna ja teekuppi, sulhasella puolestaan "Väinämöishattu" ja tuohivirsut. Parin keskellä on saunavihta. Muina koristeina oli taruolennot Joulupukkia ja Loch Nessin hirviö, maiden symbolikukat ruusu ja kielo, sekä tietenkin jalkapallo vs. jääkiekko.

  Hauska ja haastava projekti kaikkiaan oli tämä suomalais-englantilainen rakkauskakku! Haastetta toi vielä lisää se, että kakun tekoa oli seuraamassa meidän paikallislehtemme toimittaja, joka oli halusi tulla tekemään juttua kakkuharrastamisesta.  Oli vähintäänkin outoa tehdä kakkua, kun vieressä seisoi toinen ihminen katsomassa mitä teen ja kyselemässä asioita...   Toivottavasti annoin edustavan kuvan meistä kakuntekijöistä!

Alkaa muuten jättämään jälkensä tämä kakun teko. Tänään automatkalla  vanhempi poikani leikki takapenkillä uudella Draco-lohikäärmehirviölelullaan, jonka hän oli käynyt aikaisemmin päivällä ostamassa isänsä kanssa säästöpossurahoilla. Kyseessä kulta-punahopeinen siivekäs lohikäärme jolla on vielä piikkejä selässä ja päässä, ja se kuuluu samaan sarjaan Bakugan-hahmon kanssa, josta tein sen nimpparikakun. Siinä leikkiessään poikani totesi vakavalla äänellä haluavansa seuraavaksi kyseisestä hahmosta kakun. No, kyseessä on sen verran monimutkainen otus, että jouduin tuottamaan pojalleni pettymyksen kertomalla että ei siitä kyllä kakkua saisi. Hetkeä myöhemmin alkoi kuitenkin päässäni pyöriä erilaiset visiot siitä, millaisen kakun tuosta hahmosta saisi ja kun sitten pyysin hahmoa nähtäväksi tarkemmin, mieheni tokaisi: " jaaha, rupesit sitten kakkua suunnittelemaan". Eli toisin sanoen harrastukseni on nyt mennyt niin pitkälle, että näen kaikki ympärilläni olevat asiat mahdollisina kakkuaiheina...